tiistai 3. syyskuuta 2013

Erilaiset pullat

Pullataikina




aineet:    
 5 dl maitoa                    
50 g hiivaa
1  muna
2 tl suolaa
1,5-2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
n. 1kg vehnäjauhoja
150-200g voita

1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi (+37).
2. Murenna hiiva maitoon ja sekoita kunnes se on liuennut.
3. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna.
4. Lisää jauhoja sen verran, että saat paksun vellimäisen seoksen. Sekoita voimakkaasti, jotta taikina saa ilmaa.
5. Lisää sulatettu ja jäähtynyt voi. Alusta taikinaa samalla jauhoja lisäten. Jatka alustamista niin kauan kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Mitä kauemmin vaivaat taikinaa, sitä kuohkeampia pullista tulee. Älä lisää liikaa jauhoja, ettei pullista tule kovia.
6. Kohota leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi (n.30min) lämpimässä paikassa.
7. Kun olet leiponut pullat, kohota niitä vielä hetki uunipellillä. Voitele munalla ja paista 225 asteessa n. 8-10min pullien koosta riippuen (pitkot: 200 astetta 20-25min)


   Mansikkapitko



Taikina kaulitaan levyksi, laitetaan paistonkestävää marmeladia tai hilloa ohut kerros päälle ja kääritään rullaksi.     


Rulla leikataan saksilla kuvan mukaisesti osittain poikki.
   
                     
               

Käännä joka toinen "siivu" toiseen suuntaan jonka jälkeen sen pitäisi näyttää tältä.



Voitele kananmunalla, laita raesokeria päälle ja paista uunissa 200 asteessa n. 20-25min.







Toscapullat ja vanilja-hillopullat




Toscatäyte:                      

100 g voita
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa
100 g mantelilastuja

Kiehauta ainekset kattilassa ja anna hieman jäähtyä. Paina kohonneisiin pulliin lasilla syvennykset ja lusikoi päälle toscaa. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

Vanilja-hillopullat

Painoin pulliin lasilla syvennyksen ja laitoin paistonkestävää hilloa sekä vaniljakreemijauheesta tehtyä kreemiä. Paistetaan myös 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Kierrepullat




Taikina kaulitaan levyksi, päälle voi laittaa esimerkiksi pehmeää voita, sokeria, vaniljasokeria ja kanelia. Levy kääritään rullalle, leikataan paloiksi ja paistetaan voitelun jälkeen 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti